Poliittista taidetta ahneutta ja ilmastonmuutosta vastaan.
Kuvataiteilija, käsitetaiteilija, taidemaalari, ympäristötaiteilija
Olavi Fellman teki ekologisen aiheen grafiikan kokeiluja jo yli 20 vuotta sitten,
nykyinen grafiikan sarja sai alkunsa noin v. 2009,
jolloin ekologinen ahdistus ja häpeäntunne ihmiskunnan puolesta murtautui ulos uutena
lähinnä puuhun ja mdf-levylle kaiverretun grafiikan tuotantona. Nykyisin hän käyttää myös esim.
kuumaliimaa kohopainografiikan tekniikkana.
Olavi Fellman sai grafiikan tekniikoiden opetuksen taidegraafikko Heta Norrokselta 1987-88 taidekouluaikoinaan.
Ensimmäisen grafiikan yksityisnäyttelynsä hän piti jo 1992 Galleria Pihlassa.
Nykyisin Olavi on saanut ilmaisuunsa vaikutteita saksalaisen poliiittisen taiteen perinteestä.
Saksassa poliittisella taiteella on pitkä perinne ja sitä arvostetaan.
Siellä Olavi on pitänyt grafiikkaansa esillä mm. näyttelyillä Hampurissa (Galerie Barfuss),
Lyypekissä (DeFacto Kunsttankstelle) ja Neustadtissa (Holstein) Hans Ralfs Haus Kunst und Kultur -taidekeskuksessa
ja Umwelthaus-ympäristö- keskuksessa. Tätä nykyä Olavin kuvataiteessa grafiikka on keskeisessä asemassa.
Olavin grafiikassa perusteemoja ovat ihmisen asema, ilmastokatastrofi, sivilisaation uhanalaisuus;
tulevien sukupolvien, maaäidin ja eläinten oikeudet. Hänen teostensa karrikoidut hahmot ovat otettu taidehistoriasta
ja taiteen teemoista, myyteistä, filosofiasta, musiikista, politiikasta ja poliitikoista tai eläinkunnasta. Naisten osuus on suuri.
Olavi tutkii hahmojensa taustoja eläytyäkseen niihin, ja teosten tekstit ovat
sekoitus alkuperäisen hahmon persoonallista sanottavaa ja Fellmanin omaa ekologisen maailmanparannuksen sanomaa.
Teoksissa kaikuu huuto ihmisen, ilmaston, luonnon sekä tulevien sukupolvien puolesta.
Olavi on itse kahden lapsen isä ja mm. PAND- Taiteilijat Rauhan Puolesta ilmastotiimin perustaja sekä mm.
Fridys For Future- ja -Gretan kanssa -liikkeen lähes jokaperjantainen aktiivi.
Huumoriakin Fellmanin teoksista löytyy. Hän antaa järjen äänen myös murhaajille ja poliittisille pahantekijöille.
Kuolleetkin todistavat, että ihminen on häviämässä pelinsä nykymenolla. Historiallinen haasteemme on rankka.
Myyttien ja historian hahmot vetoavat ekologisen suunnanmuutoksen puolesta. Että järki ja tunteet on mahdollista yhdistää.
Sanomaan ei ilmastokatastrofille. Ei fossiilisille polttoaineille. Ei pelolle. Ei vihalle. Kyllä inhimillisyydelle ja demokratialle.
Kyllä elämänuskolle. Kyllä maailmanlaajuiselle yhteistyölle. Kyllä uudelle ekologisesti tasapainoiselle aikakaudelle.
Maailman vaalit
Maailman vaalit käydään elämää ja ilmastoa puolustavien sekä ilmastoa tuhoavien ja elämää alistavien välillä. Usein todellisuus peittyy erilaisten pelien alle, kuten rahapeli, valtapeli tai taidepeli. Maailmanvaalit asettavat erilaisia ehdokkaita tavoitteenaan saada ilmastoa ja luomakuntaa parhaiten ymmärtävät toimijat esille.
On siis vain yksi todellinen vaihtoehto. Ilmasto on pelastettava ja ihminen on saatava tulemaan järkiinsä. Maailman eläimiä ja alistettuja ihmisiä on suojeltava, sivistystä on lisättävä. Maailman hallinnon on kehityttävä demokraattiseksi, avoimeksi ja läpinäkyväksi. Raha- ja valtapeliä on kontrolloitava ja verotettava radikaalisti. Sotarahat ja luksusrahat on otettava käyttöön ilmastokatastrofin estämiseksi ja avuksi ekologiseen, yhteisvastuulliseen elämään. Ahneus on saatava ihmiskunnan hallintaan ja itsekkyys voitettava sivistyksellä, pelkuruus kannustuksella.
Siinä maailmanvaalien teemat. Kiitos niille, jotka ovat jo tehneet ekotekoja. Nyt on aika osallistua maailmanvaaleihin. Ne käydään joka päivä.